torstai 10. toukokuuta 2012

Kilpailukalenterin suunnittelua

Junassa istuessani ajatukset harhailevat juoksussa lähes koko ajan. No ei se sinänsä yllätys ole sillä luenhan Lore of Running kirjaa, joka on mielestäni hyvä perusteos juoksusta, välillä tosin hieman raskas, mutta tarkoitukseen varmasti sopiva. Toipuminen HCR:ltä on yhä käynnissä ja harjoitukset tällä viikolla ovat olleet seuraavat:

Ma 4 km, Ti 8km, Ke 8+8,2km

Harjoitusvauhdeista sen verran, että maanantaina taisi mennä 7min/km tiistaina 6min/km ja keskiviikkona päästiin jo 5.00-5.30 väliin eli pikku hiljaa...

Lyhyitä ja melko kevyitä lenkkejä olen ottanut ja nyt alkaa "kipu" jaloista helpottamaan. Uskon tämän viikon kuluessani palatuvani täytee harjoituskuntoon. Tarkoituksena ennen Tukholmaa on juosta tällä vkolla  n. 80km ja ensi viikolla ottaa hieman raskaampi viikko kilometrien suhteen, ei ehkä niinkään vauhtien. Tämän jälkeen onkin enään 2vko aikaa Tukholmaan ja palauttelu viikko menee määrien suhteen varmaan 80km tienoilla ja viimeinen viikko sitten jokunen kymmenen ennen maratonia. Täytyy todella tarkkaa kuunnella kroppaa ja vaikka akuutti tukkoisuus onkin helpottamaan päin, niin tarkkana täytyy palautuksen kanssa olla edelleen. Maratonille on oleellista mielestäni saada jalat oikeasti levänneenä ja hyvävoimaisena. Katsotaan malttaako tässä pitää yhtään totaali lepopäivää tällä viikolla, ehkä ensi viikolla yhden. Olen aikaisemmillekin (kaikille kolmelle =) kevennellyt 2vko ja mielestäni se on ollut riittävä. Moni suosii myös kolmen viikon keventelyä.

Kilpailu kalenteri näyttää nyt seuraavanlaiselta.

5.5 HCR. ok ennätys!
2.6 Tukholma
16.6 tai 30.6 Forssa/Turku 10km
18.8 HCM
14.10 Vantaan Maraton

Tämän lisäksi suunnitteilla on ainakin mennä Vuosaari juoksuun osallistumaan ja mahdollisesti ulkomaille marraskuussa juoksemaan jokun kilpailu, mutta tämä on vasta ajatuksen tasolla. Nykypäivänä juoksun suosion kovassa nosteessa on  juoksukalenterin suunnittelua tehtävä n. 1 vuoden aikajänteellä mikäli haluaa Suomen ulkopuolelle juoksennella. Tukholman maraton myytiin loppuun oliko marraskuussa. Tottakai maraton on pitkäjänteistä hommaa ja monelle harjoittelu maratonia varten alkaa varmasti jo kuukausia ennen, mutta mihinkään yllätys lähtöihin ei ole mahdollisuutta, jos suuremmille areenoilee mielii. Onneksi lähes jokaisessa suuremmassa euroopan kaupungissa on maraton tapahtuma ja moneen on mahdollista ilmoittautua vielä juoksupäivänä. Itselleni maraton harrastus on myös eräänlaisten tapahtumien näkemistä ja tämän vuoksu tarkoituksena on suosia suurimpia tapahtumia, jos aikaa intoa ja rahaa riittää. Maksut tapahtumiin ovat Suomessakin varsin korkealla, onneksi tosin opiskelijakortti osoittaa yhä useammassa tapahtumassa mahtinsa.

Jälleen kerran arvontaa Tukholman tavoitteesta. Koska jalat ovat edelleen kipeänä puolikkaalta 3h tavoite kuulostaa liian kovalta. Toisaalta aina olen pyrkintynyt lähtemään maksimisuoritukseen ja ajatus "jos se nyt sitten heti menisi". Jänispalvelu puhuu myös 3h puolesta. Toisaalta lokakuuhun menessä saisi niin paljon enemmän kilometrejä mittariin. Vauhtina n 4.17min/km tuntuu melko kovalta verrattanu mielestäni helpohkaan 4.30 min/km, jolla saisi 3h 10min loppuajan. Katsellaan ja mietin tätä taas varmasti vkonlopun kirjoituksessa.



tiistai 8. toukokuuta 2012

Palkinto kovasta työstä

Tarkoituksena on nyt nopeasti summata niitä tekijöitä, jotka mahdollistivat 1:21 puolimaraton ajan tavalliselle kuntoilijalle. 3:50-4:00km-vauhtisen puolimaratonin pystyy mielestäni juoksemaan aika tavallinen lenkkeilijäkin, mutta itse nostan ennen harjoitusmäärien yhteenvetoa esille motivaation vaikutuksen. Asia tuli mieleeni lukiessani henkisestävalmistautumista käsittelevää kappaletta eräästä juoksukirjasta. On mielestäni oleellista pystyä erottelemaan ne tekijät, joiden takia tavoitettaan lähtee saavuttamaan. Olin tulostavoite puolikkaalla sitten 1:10 tai 2:10 niin se miksi harjoittelen on syytä olla kirkkaana mielessä.

Itse olen päättänyt kokeilla rajojani ja oma kunnianhimoni ei anna periksi sillä,  tavoitteen eteen pyrin tekemään lähes kaikkeni, vaikka pelkästä harrastelusta onkin kysymys. Alun perin juokseminen lähti n. 2 vuotta sitten liikkeelle siitä ajatuksesta, että näytän muille ja itselleni, että pystyn juoksemaan 21km tai 42km. Nyt olen päässyt siihen tilanteeseen, että ainoa kenelle näytän on itselleni ja ainoa joka vaatii enemmän olen minä itse. Tottakai jaan onnistumisen ja tulokset muidenkin kanssa, mutta vain positiivisessa mielessä. En pyri enää olemaan 10min nopeampi kuin muuta. Pyrin olemaan parempi kuin viime kerralla.

Hahmottelin jo ennen lenkkeilyn alkua itselleni eräänlaisen ohjeen jolla uskoin ja uskon edelleen saavuttavani tulosta. "Harjoittele kun muut harjoittelee, harjoittele kun muut ei harjoittele ja harjoittele kun ei huvita", jos näiden kolmen kohdan jälkeen rehellisesti olet harjoitellut, uskon tulosta tulevan. Ajattelu lähtee ehkä hieman kilpailullisesta näkökulmasta, jossa huomioidaan muiden harjoittelu, mutta ajattelen sen tarkoittavan sitä, että ne on ne muutamat aamutreenit ne muutamat ylimääräiset kilsat, jotkat mahdollistavat sen todellisen itsensä ylittämisen. Se että kaikkiin edellä mainittuiden kohtiin vastaat harjoitelleesi, se vaati sen, että motivaatio on todella voimakas. On mielestäni tervettä olla todella pettynyt itseensä jos on jättänyt harjoituksen huonon syyn vuoksi väliin. Vaikka kyseessä on vain n. 2 vuoden epäsäännöllinen harrastelu, eikä todellakaan mikään huipputaso kyseessä, on rehellisenä pysyminen harjoittelussa avain asemassa. Rehellisene vain ja ainoastaan itselleen.

Sitten "rehellisen työn" kokoaminen. Päätin siis vuonna 2012 lenkkeillä ensimmäistä kertaa elämässäni säännöllisesti. Tätä varten loin excel taulokon ja nimisen sen luovasti "2012". Siihen pyrin laittamaan kaikki tärkeimmät tiedot harjoituksesta: kesto, matka, harjoituksen tavoite ja ehkä tuntemuksia. Kootusti harjoitukseni olivat seuraavanlaiset ennen puolimaratonia. Harjoitukset käsittävät ajanjakson 9.1.2012-5.5.2012, koska aloitin lenkkeilyn 3kk tauon jälkeen 9. tammikuuta.

Kilometrit: 1584,1
Harjoituskertoja: 104
Aikaa käytetty: 7623 minuuttia = 127,05 h

Näistä harjoitteista n. 52% tapahtui juoksumatolla, kovan talven vuoksi. (Juoksumatto-keskustelussa motivaatiotekijöiden kuulee usein nousevan esille)

Korostan, että kilometrit on mitattu n. 100-500m tarkkuudella ja käytetty aika sisältää lämmitelyt. Olen pyrkinyt olemaan itselleni rehellinen juoksumäärän suhteen ja varmastanut matkan sekä netistä, että kellollani.

Viikkokilometrit ovat olleet seuraavanlaisia:

 48,8 - 79,4 - 94 - 101 - 89,5 - 124 - 112 - 121 - 62 -143 - 87 - 100 - 111,7 - 89,9 - 94,3 - 82 - 44,5

Kuukausi tasolla laskeskelin seuraavaa:

tammikuu 247,2
helmikuu 443,5
maaliskuu 471
huhtikuu 385,4
toukokuu ?? n. 250?

Palaan lopuksi hieman viime kirjoitukseni pohdintoihin tulevista tavoitteista. Jalat ovat edelleen yllättävän kipeät puolikkaalta ja kilpailemattomuus näkyy varmasti hitaassa palautumisessa. Tavoitteiden suhteen olen päätynyt siihen, että teen lopullisen päätöksen vasta vko ennen Tukholmaa ja siihen asti pohdiskelen ja kamppailen 3h - 3h 10min välillä. Pidemmän aika väline tähtäimestä itseäni kutkuttelee todella 2013 Helsinki City Run ja 1:20h alitus, jota piden kuntojuoksija ja juoksijan erona. 1.21.31 meni todella mielestäni todelle helpohkosti hyvän juoksun jälkeen ja uskon omien rajojeni löytyvän 1:18-1:19 väliltä ja sinne haluan kuntoni nostaa, sillä rajojahan en usko tyytyväni tähän. Harkinnassa on vakavasti 10km Forssan Suvi-illassa tai puolikas 2vko Tukholman jälkeen. Puolikkaalle lähden toki vain jänikseksi 1:45 kyytiin jos sinne asti pääsen.

Ainiin! Lopuksi täytyy peilata tavoitteita hieman. 4000km vuodessa juoksua tavoite edellyttää 80km viikossa juoksua ja olen siinä tavoitteessa huhtikuunlopussa hyvin mukana. 1541,7 kilometriä ja 1/3 vuotta mennyt. Juuri sopivasti edellä, sillä kovien määräviikkojen tekeminen ei kilpailujen välillä ole mahdollista ja kilometrit toukokuussa jäävät selkeästi helmi- maaliskuun lukemista. Puolikkaalle ennätys tehty! Kympiltä tekemättä! Maraton ennätys mah. lähelle 3h edelleen työn alla! =)

maanantai 7. toukokuuta 2012

Helsinki City Run 2012

Kausi 2012 on avattiin 5.5 Helsinki City Run tapahtumalla, joka oli minulle järjestyksessään kolmas peräkkäinen. Olin valmistautunut mielestäni lähes parhaalla mahdollisella tavalla kilpailuun ja keventely tuntui tehoavan, vaikka puolikkaalle  6 päivän keventely on ehkä turhankin pitkä. Olin ilmoittanut tavoiteajakseni järjestäjille 1:30 ja sillä irtosi jälleen kerran paikka ensimmäisessä ryhmässä. Tavoitteeni oli lähteä parantamaan ennätystäni, ja lähteä 1:24:23 tavoite vauhtiin, joka vastaa tasan 4min/km vauhtia = "se kuuluisa kolmentonnin cooper vauhti". Päätin sijoittua lähtö karsinassa (jossa muuten oli 2500) juoksijaa melko eteen edessäni oli noin 400-500 juoksijaa... Tämä oli kyllä eräänlainen virhe, joka osoittautui kuitekin onnenpotkuksi kisan toisella puoliskolla.

Lähtöpiippauksen kajahtaessa (laukausta ei ollut tarjolla) porukka lähti mielestäni melko verkkaisesti viivalta liikkeelle. Ensimmäiset 200 metriä menikin tuskaillessa, että milloin juoksuvauhtiin päästään ja vauhti tuntui pk-lenkki vauhdilta. 1 km kohdalla tilaa alkoi tulla ja kisa oli käynnistynyt hienossa, mutta hieman tuulisessa säässä (lähes optimi kuitenkin). Olin päättänyt taktiikaksi juosta niin rennosti 10km aikaan 40min kuin vain suinkin pystyn. Pyrin tarkkailemaan vauhtiani koko ajan ja tiesin, että 1:24 ajalla ollaan n. 100 paikkeilla maalissa. 3km-kyltti tuli vastaan ajassa 11:40 ja olin tyytyväinen, sillä olin 20s edellä tavoitettani ja juoksu oli rentoa.  Edessäni oli kuitenkin suureksi hämmästykseni useita satoja juoksijoita, joista useista näkyi, että vauhti on nyt jo aika kovaa.

Saavuin 10 km kyltille ajassa 39:03 ja olin ohittanut solkenaan ihmisiä välillä 3km ja 10km. Oma vauhtini oli pysynyt lähes samana siis 3km jälkeenkin, mutta selkiä tuli ylämäissä vastaan koko ajan. Totesin voimieni olevan edelleen hyvät niin kuin niiden täytyy 10km kohdalla ollakkin sillä ylipuolet matkasta on jäljellä ja optimiajan saavuttamiseen pyrin juoksemaan toisen puoliskon n. 30-60s ensimmäistä nopeammin. Päätin juosta rennosti 15km asti ja sen jälkeen kiristää vauhtia. Tämä onnistuikin hyvin ja selkiä tuli vastaan jokaisella kilometrillä, muutamia, sillä 1:23 ajoilla ei enään tuhansittain juoksijoita löydy. 15km kyltillä päätin kiristää hieman ja matka jatkui helposti ja 19,5 km kohdalla näin naisten kärkiporukkaa (Puotiniemi oli tietenkin mennyt menojaan 1:18.XX ajallaan). Juoksin viimeiset 2km kovempaa kuin yhdenkään toisen kilometrin aikaisemissa kisoissani ja pysäytin kellot järjestäjien brutto aikaan 1:21:58 netto ajan olessa hieno oma ennätykseni 1:21:31 !!! Keskivauhdin ollessa 3:51min/km ja sijoitukse muistaakseni 45 paikkeilla osallistujia ollessa n 12 500. Aika helposti siis parhaan prosentin joukossa! 

Juoksun jälkeen poimin järjestäjien torjoamat virvoikkeet ja suuntasin onnellisena ja hyvävoimaisena saunan puolella uimastadikalle. Tätä "palvelua" en ollut aikaisempini vausina käyttänyt ja se toimi todella hyvin. Saunaan oli ehtinyt vain kourallinen ihmisiä ja olinkin jo suihkunraikkaana kannustamassa muita juoksijoita 1:50min oman lähtöni jälkeen.

Tulevia tavoitteiden asetantia varten tämä tulos aiheutti rutkasti lisää päänvaivaa. Olen mielessäni hahmotellut ja McMillan vauhtilaskurista netistä tutkinut, että 1:24:23 puolikkaalla on eräänlainen hyvä mittari siitä, että juoksijalla on vauhtiominaisuudet täydellä matkalla 3h tavoitteluun. Koska tulokseni on 1:21:XX laskuri ehdottelee 2:52-2:53 loppuaikaan tähtääviä aikoja. Tiedän toki, että maratoon vaatii rutkasti kestävyyttä ja siinä minulla on vielä tehtävää rutkasti. Peruskestävyyden rakentaminen vaatii kovasti aikaa ja osin vuosiakin, koska minkäänlaista pohjaa kestävyyslajeista ei valitettavasti löydy. 1.21 puolikkaalla antaa kuitenki mielestäni täydet mahdollisuudet myös itseni kaltaiselle lenkkeilijälle 3h alitukseen tänä vuonna ja sen takia asetankin uudeksi tavoitteekseni alittaa 3h jo vuonna 2012 enkä mieit enään Tukholmaa 2013 pää tähtäimenäni vaan Vantaa Maratonia. Tiedostan toki, että näillä vauhdeilla on mahdollisuudet päästä jo alle 3h Tukholmassa 2012, mutta koska ennätykseni on vain 3:17 pitäydyn suunnitelmassani ja lähden vajaan 4vko:n kuluttua parantamaan vain ennätystäni. Siitä lähdenkö 3:10 vai 3:05 vauhtiin en vielä tiedä, mutta nauttimaan mennään =)

Ajatukset kuitenkin karkaavat aina juoksua miettiessäni: pitäiskö  lähteä vain rennosti ja juosta kolmen tunnnin jäniksen mukana ja katsoa kestääkö mies? Pyrin tekemään 2vko ennen kisaa päätöksen tuon kisan tavoitteista. Täysimatka on kuitenkin enemmän kuin kaksikertaa arvaamattomampi kuin puolikas. Toivotaan, että juoksu kuitenkin kulkee samaan malliin kuin lauantaina. Tässä keväästä nauttiessani, en ole kerinnyt päivittämään harjoituspäiväkirjaani (excel tiedosto muistitikulla) muutamaan päivään ja pyrin huomiseen mennässä koostamaan yhteen vedon harjoituksistani launtain HCR:n asti tänä vuonna. Harjoitusten pääasiallinen tavoite on kuitenkin ollut varmistaa maratonilla onnistuminen ja harjoittelu on pääasiassa tähdännyt siihen, vaikka joitakin vauhtiharjoitteita olenkin suorittanut viimeisen kuukauden aikana. Toivottavati kausi jatkuu yhtä loistavissa merkeissä tästä eteenpäin! Harjoittelu on todellakin kannattanut. Yhden harjoituksen olen tänä vuonna missannut ja se, että palkinto on näin hieno motivoi kyllä jatkamaan eteenpäin.

torstai 3. toukokuuta 2012

Kolmen tunnin projekti, puolentoista vuoden ajan

Tammikuussa päätin, että panostaisin juoksuun huomattavasti enemmän, kun aikaisempina vuosina. Aikomuksena oli harrastaa liikuntaa juoksun ehdoilla, ja unohtaa liiat kuntosalitreenit ja hiekkakenttien jalkapallopelit puulaakisarjoissa. Mietin pitkään järkevää tavoitetta juoksemiselleni. Kokemuksesta tiesin, että jonkinlainen numeerinen tavoite on asetettava, sillä tulokset saisivat puhua puolestaan. Olen liian paljon kuullut ja nähnyt keskusteluja tyyliin, että "kyllähän maraton menee reilu kolmeen tuntiin ihan sillä että juoksee" ja kyllä minun maraton tavoite on kolmen tuntia". Valitettavasti näitä keskusteluja kuulee usein myös terassin pöydistä kantautuvan. Itsehän kuuluun myös osittain tähän kategoriaan sillä, onhan tavoitteeni kolme tuntia ja uskon sen vakaasti myös saavuttavani.

Ajattelin myös lähteä muilla tavoitteilla kauteen kuin pelkästään ns. "kovilla" tavoitteilla. Tällä pyrin myös varmistamaan sitä, että harjoitteluni olisi ympärivuotista, eikä loppuisi kuin seinään maraton suorituksen jälkeen. Tavoitteiden täytyi olla sellaisia, jotka motivoivat juoksemaan vuoden ympäri, sillä uskon vakaasti, että ympärivuotisella juoksuharjoittelulla saavutan tulosta ja luon kestävyyspohjaa, jota ei entuudestaan liiemmin löydy. Olen pyrkinytkin korvaamaan kestävyyden aikaisempina vuosina asenteella. Tavoitteiksi kaudelle 2012 asetin konkreettisesti seuraavat kohdat.

1) Nauttia juoksusta vuoden ympäri
2) Juosta vuodessa n. 4000km (80km* 50vko + 2 vko totaalilepoa (sairastelua ym.)
3) Parantaa kaikkien matkojen ennätyksiäni (täysimatka mah. lähelle 3h, puolikas ja 10km)

Lähdin siitä ajattelutavasta, että kohdat 1 ja 2 mahdollistavat 3 toteutumisen. Näiden toteutumisesta luon yhteenvetoa hieman myöhemmin. Miksi juuri kolme tuntia? Olen kuullut sanottavan, että tuollaisten "peikkojen" asettaminen ja tavoittelu hankaloittaa vain sen saavuttamisa. Totta varmasti tuokin, sillä menihän eräänlainen raja 1:30h puolikkaalla rikki ilman, että sitä kunnolla tavoittelin. Olen kuullut kertomuksia, kuinka joiltakin on mennyt vuosia lähemmäs kymmenen vuotta tuonkin rajan rikkomiseen tai edes sen lähelle pääsemiseen. Alkuperäinen tavoitteeni maratonille ei suinkaan ollut 3h, vaan Bostonin maratonin karsinta raja 3h 10min, joka muuten vuonna 2013 on 3h 5min. Pidin sitä kilpailua sellaisena mittarina, että kaikki jotka sinne pääsevät voivat sanoa juoksevansa maratonin sanan varsinaisessa merkityksessä. Olen edelleen samaa mieltä, mutta olen tajunnut, että se mikä on nopea maratoonari tai mikä on hyvä aika maratonilla on aika subjektiivinen käsite. Moni pitää kovana tuloksena maratonilla 2.30h aikaa tai 2.45h. Itse kun olen juoksua ja kaikenlaisia juoksijoita seurraillut sanoisin 4min/km vaudin olevan todella kunnioitettava maratonilla. Onhan se sitä kuuluisaa 3 tonnin cooper vauhtia n 42,2km ajan.

Henkilökohtaisesti lähtökohdat projektiin olivat tammikuussa 2012 (ja ovat  edelleen) seuraavat:

10km ennätys: ???
Puolikas ennätys: 1:28
Maraton ennätys: 3:17

Joku voisi sanoa edelleen, että puolikaan ennätys on parempi suhteessa täydenmatkan aikaan ja niin varmaan onkin, mutta tavoitteenaha näitä on juuri kehittää. Tavoitteiden toteutumisesta laitan eräänlaisen osavuosi katsauksen nyt lauantain HRC:n jälkeen, niin saan tilanteen ajantaselle juoksumääristä ja toivottavasti puolikkaan uudesta ennätyksestä. Pyrkimyksenäni on päivittää ensi viikosta alkaen 3-4 kertaan viikko harjoittelun ja valmistautumisen etenemistä. vaiheittain kohti sitä maratonia, jolla kolme tuntia ensimmäisen kerran alittuu. Eräänlaiseki tavoitteeksi olen asettanut  reilu vuoden pääästä olevan vuoden 2013 Tukholman maratonin. Mutta useampi maraton on vielä tuota ennen ohjelmassa. ja aikaisemminkin se tokia saa mennä alle 3h. Lähden nyt ensin kuitenkin rauhallisesti parantamaan ennätystäni vuoden 2012 Tukholman maratonille lähemmäs 3h 10min rajaa ja siitä vaiheittain eteenpäin.


keskiviikko 2. toukokuuta 2012

Matka jatkuu vuoteen 2011

Päätin ulkomailta Suomeen palattuani, vielä uudestaan kokeilla juoksemista. Edellisvuoden kokemukset olivat mieluisia ja kuntoilu mielessä koin lajin mitä mainioimmaksi. Tavoitteeksi asetin jälleen HCR:n ja sen tulosten perusteella jälleen kerran mahdollisen osallistumisen täydelle matkalle elokuussa. Vuonna 2011 harjoittelin puolimaratonia varten 12vko. Olin löytänyt netistä jonkinlaisen ilmaisen harjoitusohjelman ja siinä oli tavoitteena 1h 25min alitus. Onnetykseni ollessa 1:42 päätin kuitenkin, että lähden 1h 30min tavoittein, joka sekään ei ollut kovin realistinen, sillä olinhan juossut edellisen kerran lenkkejä elokuun puolivälissä 2010. Harjoittelun tehostamiseksi päätin jättää "kuntosaliurani", joka keskittyi lähinnä ylävartalon harjoitteisiin kokonaan pois ohjelmasta.

Niinhän siinä kävi, että ajaksi tuli 1:32:XX ja olin todella yllättynyt tuloksesta ja kuinka "vaivattomasti" sen saavutin. Olin pitänyt aina eräänlaisena kovana rajana lenkkeilijälle 1h 30min rajaa ja olin enää reilu 2min päässä siitä. Totesin, että panostan kesän harjoitteluun kuten edellisenä vuotena, mutta otan yhden puolimaratonin ohjelmaan lisää ja sopivaksi ajankohdaksi valikoitui Paavo Nurmi Turussa. Harjoittelin nyt 5 kertaa per vko vain maratoni silmällä pitäen ja tavoitteena ennätys tottakai  (ja 3:45h alitus ja mahdollinen 3:30 alitus). Kilometrivauhdit 3:30h loppuaikaan tähtäävään vaihtiin kuulostivat kohtuullisen haastavilta n. 5min/km.

Paavo Nurmi tuli ja lähdin helteeseen juoksemaan, sillä asenteella että kunhan maaliin päästää ja lähelle ennätystä mennään. Kaikki paikalla olleet varmasti tietävät, että ennätyskelistä ei sinä päivänä voitu puhua sanaakaan. Harjoitteluni ei ollut mitäänkään myöskään keskittynyt lyhyemmällä matkalle, mutta lisääntyneen harjoittelun uskoin auttavan jaksamaan. Lähdin matkaan rohkeasti, sillä reitti olisi kuulemma nopea. Sinä päivänä kaikki osui kyllä kohdelleen ja aikaa taittui 1:28:XX ja itselleni jotenkin mystinen 1:30h raja oli rikottu kertaheitolla kovassa helteessä. Todella tyytyväisenä palasin maraton harjoittelun pariin ja aloin pikku hiljaa uskomaan 3h 30 min alitukseen. Todekkaan, että tuolla puolikkaan ajalla sen pitäisiki onnistua, mutta täysimatka herätti ja herättää edelleen ihmeellisen paljon kunnioitusta ja pelkoa.

Tultaessa Helsinki City Marathoniin olin niin hyvin valmistautunut, kun vain sillä harjoittelulla mitä olin suorittanut pystyin olemaan. Ajaksi muodostui kiitettävä 3:23:XX ja maraton aikani alkoi mielestäni lähentelemään juosuaikoja. Olin kuitenkin henkisestä valmistautumisesta ja osin myös fyysisestä suorituksesta sen verran väsynyt, että päätin laittaa lenkkeilön jälleen hyllylle ainakin osittain. Juoksin syyskuun alussa yhden puolikaan lisää lenkkimielessä ja laitoin ilmoittautumisen Vantaan Maratoniin. Ajanjakso välillä HCM Vantaan Marathon oli harjoittelun osalta melko selkeä muistaakseni 6-9 harjoitusta, jotka kaikki olivat puolikkaan mittaisia ja yksi varsinainen juoksutapahtuma.

Vantaalle lähdin todella pelokkain miettein liikkeelle. Tiesin, että harjoittelu ei ollut riittävää ja maraton pelko oli ns. huipussaan. Lähdin kuitenkin reippaasti matkaan ja puolimatkassa olin 3:10-3:15 vauhdissa. Tätä en tosin tiennyt kun vasta jälkeen päin, sillä oma kelloni oli unohtunut kotiin, joka voidaan pitää aikamoisena poikkeuksena, sillä pyrin valmistautumaan kaikkeen mahdolliseen kilpailuihin lähtiessäni. Loppuajaksi muodostui väistämättömän notkahduksen myötä kuitenkin varsin tyydyttävä 3:17:XX, jonka arvoa en heti tajunnut. Olin toki tyytyväinen, mutta tällä hetkellä vielä tyytyväisempi tuohon aikaan. Kaikenlainen juoksemin loppui jälleen kuin taikaiskusta ja seuraavaksi laitoin juoksukengät jalkaan 9. tammikuuta 2012, jolloin kolmen tunnin projekti sai alkunsa...

Lähtökohdat kohdilleen

Palataampa aluksi taaksepäin aina tammikuun alkuun vuonna 2012. Tilanne on se, että olen juossut kolme maratonia, ja puolimaratonia elämässäni. Juoksu urani oli/on muita "uriani" mahdollisesti vieläkin lyhyempi ja vaatimattomampi, eihän tässä ikääkään ole kertynyt kahtekymmentäviittä vuottakaan. Aktiivista liikkumista olen toki harrastanut aikaisemminkin jalkapallon ja kuntosalin merkeissä, mutta lenkkeily "pääharrastuksenani" on ollut ohjelmassa vasta 2011 maaliskuusta lähtien.

Lyhyt kertaus tähän astisestani juoksu urastani on seuraavanlainen: Juoksin ensimmäisen puolikkaan vuonna 2008 syyskuussa. Harjoittelu tätä tapahtumaa varten oli noin 3-4vko ja käsitti muistaakseni 3 lenkkiä viikossa. Pisin lenkki taisi olla reilu 12km. Näillä lähtökodilla lähdin tavoittelemaan kovalta kuulostavaa 2h tunnin rajaa, jota pidin mahdollisena liikuntaa harrastaneelle nuorelle miehelle. Ensimmäinen kymppi taitittui ajassa 49min, tätä en tiennyt ennen kuin kysyin kanssa juoksijalta, sillä omaa kelloa ei mukana ollut ja omasta kilometrivauhdista ei ollut tietoakaan. Niinhän siinä kävi, että 13km kohdalla alkoi matka painaa ja kaikki ennakko odotukseni maratonjuoksusta koin tulivat konkreettisiksi seuraavalla 8km:llä. Uskomatonta tuskaa väsymystä ja pahanolon tunnetta... Positiivisena kokomuksena ihmisten kannustus kaikille juoksijoille myös meille hitaille tuli yllätyksenä. Maalin pääsin kuntoilijalle mielestäni kovassa ajassa 1:47:XX ja olin niin todella antanut kaikkeni. Jälkeen päin ajateltuna romahdus toisella puoliskolla ei ollut aivan täydellinen, mutta jokseenkin huomattava. Juoksun aikana tosin tuntui siltä, kuin vauhti olisi tippunut reippaaksi kävelyksi...

Ensimmäisen puolikkaan jälkeen vuoden 2009 Helsinki City Run ilmoittautuminen menikin sitten ohi suun ja vuoden juoksutapahtumat jäivät yhteen melkeen ilmoittaumisasteelle yltäneeseen puolimaratoniin. Lenkkeilyä ei tullut harrastettua varmaankaan 50km enempää vuoden aikana. Muuta liikuntaa esim pallopelejä ja kuntosalia säännöllisen epäsäännöllisesti.

Vuosi 2010 alkoi nousujohteisesti juoksun kannalta, sillä ilmoittautuminen HCR:n onnistui. Edelliskaudesta oli siis kehitystä tullut jo kertaheitolla yhden kauden tavoitteiden täyttymiseksi. Tällä kertaa päätin kuitenkin myös harjoitella hieman enemmän ja lenkkeilyä tuli muistaakseni jo joitakin kymmeniä kilometrejä viikossa muutaman kuukauden ennen HCR-tapahtumaa. Olin asettenut itselleni taas kovat tulostavoitteet, sillä harrastinhan juoksemista vain tuloksia varten. Tavoite oli seuraava: Jos menee alle 1h 45min niin lähden kokonaiselle matkalle HCM:n samana keväänä. Ja menihän se! 1:42:XX ja harjoittelu maratonille voitiin käynnistää samantien.

Toukokuusta elokuuhun juoksin säännöllisesti kolmena arkipäivänä ja viikonloppuna pitkiksen, koska olin lukenut, että näin kuuluu tehdä. Kasvatin pitkiksen pituutta, enkä mitannut mitään lenkkejäni matkana vaan juostuna aikana. 3 viikkoa ennen h-hetkeä juoksin 3 tunnin lenkin ja aloitin keventelyn netistä ohjeita luettuanai. Olinpa jostain kaivanut 4h maraton ohjelman harjoitusaikataulun harjoitteluni perustaksi. Itse juoksussa tavoitteena oli 4h rajan rikkominen ja ensimmäiselle maratonin läpipääsy juoksemalla. Sainkin vaatteita vaihtaessani hyvän neuvon hieman kokeneemalta maratonarilta, että kannattaa aloittaa rauhassa. Tarkoituksena oli lähteä 4h jäniksen matkaan, mutta eihän sitä löytynyt mistään kun lähtökarsinassa olin ajautunut liian eteen. Nyt oli kuitenkin kello matkassa ja lähdin juoksemaan hieman 4h tavoittettani nopeampaa. Juoksu sujui hyvin ja harjoittelu tuotti tulosta ja onnistui juoksemaan toisen puolikkaan ensimmäistä nopeammin. Loppuajaksi muodostui kiitettävä 3:53:XX johon olin erittäin tyytyväinen. Ajatuksenaa oli, että se siitä tulipahan tehtyä tämäkin ja juoksut oli siltä vuodelta juostu. Muutto Aasian loppuvuodeksi edesauttoi omalta osaltaan juoksun loppumista vuoden 2010 ostalta.

Mutta eipä juoksu-urani ollutkaan loppu. Tultaessa vuoteen 2011 oli ajatuksena kokeilla "vielä" kerran puolimaratonia... Ja seuraksena oli ajanjakso joka johtaa tämän kijroittelun alkuun...